Olli-Pekka Karvonen: basso
Antti Liimatainen: rummut
Tuohimaa-yhtye on perustettu kesällä 2014.
Yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto, Lähellä Totuutta, julkaistiin syyskuussa 2015. Levyltä aiemmin julkaistut singlet olivat Sinä Kestät Sen (04/2015) sekä Vapaus (05/2015).
Lähellä Totuutta -levyllä soittaa Tuohimaa-yhtyeen lisäksi Arto Kiimalainen ja Tapio Roininen. Taustalauluissa loistavat Tiia Erämeri, Arto Louhela ja Viihdepiikkarit-kuoro. Levyn äänitti ja miksasi Mastervox studiolla Kari “Kakke” Vähäkuopus ja masteroinnin hoiti Immu Ilmarinen. Kappaleet ovat Laurin sävellyksiä ja Laurin lisäksi useita tekstejä kirjoitti myös Laurin hyvä ystävä Miia Nuutila.
Ennen ensimmäistä albumia jo vuonna 2009 Tuohimaa nimellä äänitettiin kolmen biisin promo -levy, jolla soittavat Laurin lisäksi Olli-Pekka Karvonen bassoa ja Ilkka Leskelä rumpuja. Promolla on kappaleet Suisto, Kaukana Täältä ja Osa Kauneutta. Bändin tarina ei kuitenkaan lähtenyt etenemään, vaan homma oli jäissä useamman vuoden ajan.
Vuonna 2014 Tuohimaa nimellä tuli kappaleet Taivaasta Pudonnut ja Hetket Haihtuu. Taivaasta Pudonnut on Jussi Rasinkankaan ja Mikko Karjalaisen kappale, jonka sovitti Lasse Rasinkangas ja Jarmo Hatunen. Kappaleella soittavat Toni Nygård bassoa, Mikko Nuorala ja Lauri kitaroita, Lasse Rasinkangas koskettimia, Aleksi Itkonen rumpuja, Tanja Tarvikoski hoiti taustalaulut. Biisin äänitti Jarmo Hatunen, miksasi Jetro Vainio ja masteroi MediaBullet.
Hetket Haihtuu on Laurin sävellys ja sanoitus. Lauri soitti ja äänitti muut instrumentit, mutta koskettimia soitti Arto Kiimalainen, rumpuja Antti Liimatainen ja taustalauluista vastasi Tiia Erämeri. Tämän kappaleen julkaisun jälkeen Tuohimaa alkoikin vähitellen treenamaan ja sovittamaan Laurin uusia biisejä kokoonpanolla Lauri Tuohimaa, Antti Liimatainen ja Olli-Pekka Karvonen. Elimme silloin lämmintä kesää 2014 ja tästä voi katsoa Tuohimaan tarinan varsinaisesti alkaneen.
Tuohimaa julkaisi vuonna 2016 kaksi singleä Kahleet ja Ohikulkija. Molemmat singlet äänitti ja Miksasi Jari Millaskangas ja masteroi Svante Forsbäck. Näillä kappaleilla otettiin askelia kohti bändin rockimpaa tyyliä.
Yhtyeen toinen pitkäsoitto, Uuden alun edessä, julkaistiin huhtikuussa 2018. Levyltä julkaistiin aiemmin sinkut Seinät (24.8.2017) ja Jos en sua koskaan (10.10.2017).
Levyllä soittaa Tuohimaa-bändin lisäksi koskettimia Marco Sneck. Ystävyys käteen jää – biisissä vierailee lauluissa JP Leppäluoto, Mika Kuokkanen, Ilkka Järvenpää ja Arto Louhela. Viimeisin myös laulaa kaikki levyn taustalaulut. Levylle kirjoitti tekstejä Laurin lisäksi Kati Valjus, Juha Kylmänen, Miia Nuutila ja Janne Aikio. Levyn äänitti ja miksasi Jari Millaskangas ja masteroi Svante Forsbäck. Levyn julkaisun jälkeen Tuohimaa solmi keikkamyyntisopimuksen Dex Viihde Oy:n kanssa ja siitä alkoikin erittäin aktiivinen keikkailu ympäri Suomen.
Syksyllä 2018 (17.8.2018) Tuohimaa julkaisi myös Kiiminkijoki kappaleen, joka on Mikko Alatalon sävellys ja sanoitus. Kappale äänitettiin Mastervox studiolla Immu Ilmarisen kanssa ja sen tuotti, miksasi ja masteroi Hiili Hiilesmaa. Koskettimia soittaa Marco Sneck ja taustalauluissa on jälleen Arto Louhela.
Vuonna 2020 Tuohimaa julkaisi kolme sinkkua Suisto (18.6.2020), Toinen Mies (16.10.2020) ja Kierrän Ympyrää (11.12.2020). Biisit äänitettiin Mastervoxilla, sekä White Leaf Studiolla. Kappaleet tuotti ja miksasi Mikko Karmila. Masteroinni hoiti Mika Jussila Finnvoxilla. Marco Sneck hoiti tuttuun tapaan kosketinosuudet ja Arto Louhela taustalaulut.
Tuohimaan kolmas levy julkaistiin suoratoistopalveluissa 28.10.2022. Levyn yhdeksästä kappaleesta seitsemän äänitettiin ja miksattiin Janne Huotarin studiolla Oulussa, kaksi kappaletta (Tulva, Tyyni) jo aiemmin vuonna 2021 Jari Millaskankaan kanssa, masteroinnin hoiti Svante Forsbäck. Ennen albumia julkaistiin tupla singlet Mennyt Ei Takaisin Tuu ja Pimeää Ja Tyhjää (29.9.2022), sekä Luota Hyvään ja Tulva (21.10.2022). Mennyt Ei Takaisin Tuu on Tuohimaan suomenkielinen versio Embrazen Dead Roses -kappaleesta, joka löytyy Embrazen viimeiseltä The Last Embrace -levyltä (16.8.2006).
Tuohimaa III -levyn myötä kosketinsoittaja Marco Sneckistä tuli virallisesti bändin neljäs jäsen.
Kaikki Tuohimaan levyt löytyvät Spotifysta ja muista sähköisistä musiikin jakelukanavista. Lähellä Totuutta ja Uuden Alun Edessä -levyjä voi ostaa ja tilata Levykauppa Äxästä.